Oluelle Bergeniin
Pieni baariopas Norjan Bergeniin
Kolmen kuukauden aikana olen ehtinyt hieman kartoittaa Bergenin olutravintoloita. Bergen onkin loistava matkakohde juuri oluen ystäville. Missään muualla en ole nähnyt näin pienellä alueella yhtä loistavaa oluttarjontaa – joskin hinta saattaa tuntua huimalta. Hinta tuopillisella käsityöolutta (4 dl) liikkuu 10-14€ välillä. Joka ravintolasta on onneksi saatavilla myös pieniä 2 dl:n laseja ja pienempiäkin maisteluannoksia saa pyydettäessä.
Apollonin perjantaitunnelmaa |
Apollon |
Nygårdsgaten 2A
33 hanaa, 115 pulloa
Kun levymyynti vähenee niin täytyy keksiä jotain uutta. Levykauppabaari ei ole mikään uusi yhdistelmä, mutta tällaista olutvalikoimaa ja tunnelmaa ei varmasti monesta levykaupasta löydy. Valikoima muuttuu hyvinkin tiuhaan, mutta esimerkiksi paikallisen 7 Fjell panimon oluita on listalla aina reilusti. Talon levylautasilla on varmasti kaupungin monipuolisin musiikkikattaus.
Baran Café |
Baran Café |
Sigurds gate 21
13 hanaa (8 oman panimon), 60-70 pulloa
Baran Bryggerin oma baari, joka on myös ainut mahdollisuus
päästä tutustumaan panimon oluisiin. Itse panimo sijaitsee kaupungista hieman
etelään. Todella tunnelmallinen pieni ravintola, jossa istuu mielellään vaikka
koko illan. Hanojen takaa löytyy usein myös panimon omistaja, jolta saa
varmasti tarkimmat tiedot talon oluista.
Biskopen |
Neumannsgate 18
12 hanaa, 130 pulloa
Tunnelmallinen baari, jossa voit törmätä myös talon kissaan Simbaan. Valikoima painottuu hieman enemmän tuontioluisiin, mutta on laajuudeltaan todella kattava. Ravintolassa näytetään kaikki Englannin valioliigan (ilmeisesti myös norjan liigan) futispelit, joten jos haluat nauttia oluista rauhassa niin ota peliaikatauluista selvää.
Tunnelmallinen baari, jossa voit törmätä myös talon kissaan Simbaan. Valikoima painottuu hieman enemmän tuontioluisiin, mutta on laajuudeltaan todella kattava. Ravintolassa näytetään kaikki Englannin valioliigan (ilmeisesti myös norjan liigan) futispelit, joten jos haluat nauttia oluista rauhassa niin ota peliaikatauluista selvää.
Café Special |
Christies gate 13
9 hanaa, 80 pulloa
Opiskelijoiden suosiossa oleva ruokaravintola, johon voi
kyllä pyörähtää myös oluelle. Hintataso on hieman matalampi kuin Bergenissä
keskimäärin. Tunnelmaltaan paikka on enemmän pizzeria kuin baari, mutta
annokset näyttävät hyvältä. Tällaista olutvalikoimaa ei löydy monesta
ruokaravintolassa.
Henrik øl & vinstove on piilotettu huolellisesti |
Engen 10
54 hanaa, 150 pulloa
Oluenystävän paratiisi Bergenissä. Henrik ei juuri itseään
ulospäin mainosta ja siksi tänne ei varmasti kukaan eksy vahingossa. Kapeat
rappuset katutasosta johtavat hieman ruotsinlaivamaiseen baariin, jonka
tunnelma syntyy ihmisistä. Tämä on paras paikka tutustua norjalaisiin
pienpanimoihin.
Pingvinen |
Vaskerelven 14
12 hanaa, 60 pulloa
Todella rauhallinen sunnuntain hengailupaikka. Oluiden
lisäksi tarjolla on mm. smørbrødiä, lihapullia ja mikä hienointa – popcornia!
Todella matalankynnyksen ruokabaari, jossa voit vain viettää aikaa. Tänne ovat
myös lapset tervetulleita.
Una |
Bryggen 7
20 hanaa, 120 pulloa
Vanhan hansakorttelin vieressä, aivan satamassa sijaitseva Una on astetta tyylikkäämpi ruoka- ja panimoravintola. Una järjestää myös oluttastingeja ja omaakin olutta pitäisi valmistua ravintolan alakerrassa jo lähiaikoina. Palvelu on todella ystävällistä ja ammattitaitoista.
Ujevnt |
Christies gate 7
9 hanaa, 60 pulloa
Kiva perusbaari, johon on mukava pistäytyä yhdelle. Hanoissa
löytyy aina Voss Bryggerin tuotteita ja muu valikoima vaihtelee paljon. Mukavaa
palvelua ja leppoista tunnelmaa. Talosta
löytyy vahvaa osaamista myös drinkkipuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti