perjantai 9. joulukuuta 2016

2016 Glögi on nätin rosé


Olen joka vuosi kehitellyt vähintään yhden uuden glögireseptin. Tänä vuonna halusin käyttää pohjana rosé-viiniä ja maustaa sen perinteistä raikkaammin.
Glögi saa pirteän makunsa Kirschwasserista, jota ei tosin monenkaan suomalaisen baarikaapista löydy. Leipomisesta pitävän varastossa tämä pullo ei kuitenkaan kauaa vanhene. Se on omiaan kakkujen ja leivosten kostutukseen ja liraus Kirschwasseria kuuluu myös perinteiseen fonduepataan.
Löytyy myös Alkosta.


Rosé-glögi 2016

0,75 pll halpaa rosé-viiniä (esim. italialainen Rosato)
5 cl Kirschwasseria
4 rkl sokeria
1 iso oksa minttua
Minttua koristeluun

Kaada viinipullosta 1 dl pois. Lisää pulloon Kirsch, sokeri ja mintun oksa.
Sekoita huolella ja anna maustua vähintään seuraavaan päivään. Lämmitä, älä keitä.
Koristele mintun lehdillä ja lisää sokeria jos pidät makeammasta.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Viinivuosi 2016 paketissa
Mitä voi odottaa Itä-Sveitsin viineiltä


2016 rypäleet ovat löytäneet tiensä tynnyreihin ja aika tehdä pieni yhteenveto millaisia viinejä tältä vuodelta voi odottaa.
Viileä ja sateinen toukokuu viivästytti kukintaa yli pari viikkoa kesäkuun puoleen väliin ja antoi jo vinkkejä hankalasta vuodesta. Halla puraisi hieman ennen versoharvennusta, joten sen tuhot jäivät pelättyä pienemmiksi. Lämpötilat pysyivätkin koko kasvukauden hyvin alhaisina. Yli 30 asteen hellepäiviä koettiin vain muutama – vettä sen sijaan riitti. Jatkuvat sadekuurot pitivät viinit kosteina ja härmä ja homeet saivat unelmaolosuhteet lisääntyä.

Elokuun alussa raekuurot piiskasivat koko Keski-Eurooppaa, emmekä mekään jääneet ilman. Noin 10-20% sadosta vaurioitui ja tuhoutuneet lehdet hidastivat rypäleiden kypsymistä entisestään. Sadonkorjuu aloitettiinkin ennätysmyöhään vasta lokakuun puolen välin jälkeen. Hieman normaalia lämpimämpi ja Föhn-tuulen kuivattama syksy pelasti jälleen sadon laadun. Yli kaksi viikkoa kestäneen homeisten rypäleiden poistamisen jälkeen saimme kerättyä varsin hyvälaatuisen sadon.

Itä-Sveitsin 2016 vuoden viineiltä on odotettavissa 2014 vuoden kaltaista suurta laatuvaihtelua. Oikein ruiskutukset ajoittaneet ja paljon laatutyötä tarhoilla tehneet saivat kerättyä todella hyvälaatuisen ja kypsän sadon. Vähemmälle huomiolle jätetyillä tarhoilla homeet ja raa´at rypäleet tiputtivat laatua huomattavasti.
Kannattaa siis luottaa hyväksi todettuihin tuottajiin.

Vuosi on paketissa ja tarhat odottavat jo leikkuuta. Kauniit syyssäät saavat tarhatyöt maistumaan vielä rankan kesän jälkeenkin.








torstai 3. marraskuuta 2016

Borssikeitto
Alkutalven parhautta


Talven kynnyksellä on jälleen aika kaivaa esiin kaikki parhaat keittoreseptit.
Borssikeitto on yksi niistä ruuista joita koulukeittiön traumatisoimat välttelevät tillilihan ohella. Oikein tehtynä tämä soppa kiilaa kuitenkin heittämällä suosikkikeittojeni kärkikolmikkoon.


Padallinen borssia:

4 keskikokoista punajuurta
2 keskikokoista keltasipulia
200 g kaalia
2 valkosipulinkynttä
200 g savupossua tai pekonia
2 l laimeaa kasvislientä (fondista, jauheesta, kuutiosta...)
4 cl valkoviinietikkaa
3 rkl tomaattipyrettä
1 tl kuivattua timjamia (tai 1-2 tuoretta oksaa)
1 tl mustapippureita kokonaisena
5 maustepippuria
3 laakerinlehteä
Voita, suolaa, smetanaa

Pilko vihannekset ja possu pieniksi suikaleiksi. Laita lihat kylmälle pannulle ja paista kunnes rasva on irronnut ja liha on rapeaa. Siirrä lihat pataan, mutta jätä rasva pannulle. Kuullota punajuurisuikaleet possun rasvassa (älä paista) ja siirrä pataan. Kuullota kaali erikseen ja sipulin ja valkosipulin voit kuullottaa yhtäaikaa voissa. Kippaa kaikki pataan.
Lisää pataan tomaattipyre, timjami, laakerinlehdet ja pippurit. Pyörittele hetki kuumalla levyllä ja sihauta etikka joukkoon. Lisää kasvisliemi.
Keittele kannen alla miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia.
Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile smetanan ja ruisleivän kanssa.


Borssikeiton kanssa ei yleensä tule mieleen avata viiniä. Perus pilsner kunnon kulauksina istuu venäläiselle ruualle parhaiten. Jos kylässä on oluesta pitämättömiä, niin hyvä Bordeaux valkkari toimii mainiosti. Esimerkiksi Château Tour de Calens 2014.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuinka vegaanista on vegaaninen viini?


Vegaanien määrän kasvaessa myös viinipulloihin on alkanut ilmaantua mitä erilaisimpia merkintöjä aiheesta. Useasti on vain teksti "vegan friendly" tai "suitable for vegans". Muutamia virallisiakin merkkejä löytyy.
Vegaaniseksi määritellään viini, jonka kirkastamisessa ei ole käytetty eläinperäisiä ainesosia. Kuinka paljon lasissasi pyörivässä ei vegaanisessa viinissä sitten on eläinperäisiä aineksia?

Yleisimmin käytetyt eläinperäiset kirkastusaineet ovat:
Gelatiini, joka valmistetaan teurasjätteistä. Muna-albumiini (eli valkuainen) ja isinglass eli perkuujätteistä valmistettu kalaliima. Niitä käytetään kirkastuksen lisäksi mm. vähentämään karvaimpia tanniineja. Kirkastusaine sitoo kiinteitä aineksia viinistä ja laskeuttaa ne astian pohjalle. Lopullisessa viinissä käytettyä kirkastetta ei ole jäljellä lainkaan.

Gelatiini: 1-20 g/hl
Valkuainen: 20-60 g/hl
Kalaliima: 1-5 g/hl

Eli enimmillään viinipullosi valmistukseen on käytetty noin 0,45 g valkuaista.


Koko muu tuotantoketju ei vaikuta tuotteen vegaanimerkintöihin. Kasvukauden aikana tarhoilla kuolee ruohonleikkauksen yhteydessä kokonaisia muurahaisyhdyskuntia, etanoita, toukkia, heinäsirkkoja, hämäkäkkejä jne. Kyntämisestä ja tuholaistorjunnasta puhumattakaan. Todellista määrää on mahdoton arvioida, mutta se ylittää monin kertaisesti käytettävien kirkasteiden määrän.

Jokainen tietenkin päättää itse mihin vegaanisuuden rajan vetää. Viinien kohdalla se on astetta vaikeampaa koska kirkasteiden osa viinin vegaanisuudessa on hyvin marginaalinen.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syksyn paras kanttarellipiirakka


Nyt kun sieniä riittää niin oli hyvä aika hioa oma kanttarellipiirakkareseptini julkaisukuntoon. Monissa resepteissä haetaan lisäpotkua pekonista, mutta tämä piirakka saa maistuvan makean ja suolaisen tasapainon karamelisoidusta sipulista ja Mascarpone Gorgonzola-juustosta.


Kanttarellipiirakka

Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
1 muna
2 rkl kermaa

Sekoita muna huoneenlämpöiseen voihin ja lisää kerma. Kaada jauhot sekaan ja vaivaa tasainen taikina. Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjalle ja siirrä vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Sillä välin voit valmistaa täytteen.

Täyte:
n. 400 g tuoreita kanttarelleja
2 keskikokoista keltasipulia
1 rkl sokeria

2 rkl voita
2 munaa
2 dl kermaa
0,5 dl Creme Fraichea tai smetanaa
80 g Mascarpone Gorgonzolaa
n. 50 g Mustaleima emmentalia raastettuna (tai savujuustoa)
Suolaa, mustapippuria ja valkopippuria

Aseta ohueksi leikatut sipulit kylmälle pannulle ja käännä levy täysille. Kun sipulit ovat raukeita, heitä sekaan 1rkl voita. Heti kun voi on sulanut, ripottele päälle sokeri ja sekoittele taukoamatta kunnes sipulit ovat karamelisoituneita ja kauniin kullanruskeita. Älä ruskista!


Siirrä sipulit pois pannulta ja lisää pieneksi pilkotut sienet pienen vesitilkan kanssa pannulle. Kääntele kunnes kaikki vesi sienistä ja pannulta on haihtunut. Lisää 1 rkl voita ja ruskista sienet. Sekoita sipulit sekaan ja ota pannu pois liedeltä. Heitä sekaan ripaus suolaa ja rouhittua musta- ja valkopippuria.

Ota piirakkapohja jääkaapista ja esipaista sitä 200 asteisessa uunissa reilu 5min, kunnes pohja näyttää kuivalta ja alkaa nousta irti vuoasta.

Levitä sieniseos pohjalle ja asettele Gorgonzola nokareita tasaisesti päälle.
Vispaa kerma, creme fraiche ja munat kulhossa tasaiseksi ja kaada sienien päälle.
Levitä pinnalle vielä juustoraaste. (Savujuustolla saat tuttua makua, jos olet aina tykännyt pekonista sienipiirakassa.)

Paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.


Tarjoile yrttipitoisen salaatin ja raikkaan valkoviinin kanssa.


Nahen alueelta Saksasta tuleva Dönnhoff Tonschiefer Riesling 2010 on sopivasti hieman kypsynyt ja nenään tulvahtaa kypsää omenaa ja hunajaista aprikoosia. Hapot eivät jyrää ja suutuntuma on hennon makeuden myötä muutenkin balanssissa. Todellinen löytö noin 14€ hintaan.

torstai 1. syyskuuta 2016

Siiderin valmistus
Lyhyt oppimäärä


Saitko jo yliannostuksen omenahilloa ja -piirakkaa vaikka puissa odottavat vielä myöhäisemmät lajikkeet poimijaansa? Kärrää parhaat myöhäislajikkeet mehuasemalle ja laita siideri käymään. Jos pidät kovasti suomalaisesta limusiideristä, tulet pettymään. Sen sijaan oikeiden siiderien ystävä saa tällä tekniikalla varsin maistuvaa juomaa.
Perusreseptiikka on hyvin yksinkertainen ja valmistus onnistuu keneltä tahansa. Olen itse hionut reseptiä lajikekokeiluhengessä neljänä syksynä, mutta aina löytyy parannettavaa.

Tässä hyvä perusresepti kaikille kokeilunhaluisille.

Tarvikkeet:
Käymisastiaksi käy mikä tahansa kanisteri tai tiiviisti suljettava ämpäri. Kannessa tai korkissa vain tulee olla reikä vesilukolle. Esim Prisman hyllystä löytyvä kotiiviniämpäri on käytännöllinen.
Vesilukoista helpoiten löytää perinteisen S-mutkaisen mallin.
Lappoletkuksi käy mikä tahansa noin puolitoistametrinen letku, jonka sisähalkaisija on 0,5 - 1 cm.
Desinfioitiaineena suosittelen käyttämään jotain mitä ei tarvitse huuhdella esim. Star San.
Lämpömittari

Raaka-aineet:
Omenamehu kannattaa puristuttaa mehuasemalla kypsistä omenoista ilman pastörointia. Pastöroitukin käy, mutta aidomman ja raikkaamman maun saat ilman. Älä anna pastöroimattoman mehun odottaa, vaan pyri laittamaan siideri käymään puristuspäivänä tai säilytä mehu todella kylmässä.
Myöhäissyksyn lajikkeet ja talvilajikkeet ovat parhaita, koska niissä on luonnostaan enemmän happoa ja tanniineja. Jauhoisista kesälajikkeista tuppaa tulemaan laimeaa platkua. Lajikevalinta vaikuttaa makuun kaikkein eniten.
Hiiva vaikuttaa paljon siiderin makuun, eli siihen kannattaa hieman satsata. Itse olen käyttänyt eniten samppanjahiivaa, joka on hyvin neutraali ja käyttää raikkaan omenaisen siiderin. Aidomman brittimaun saat British Ale -hiivalla. Yksi pakkaus hiivaa riittää 10-30 litraan (lue pakkauksen ohje).
Sokeria tarvitset 4-7 g/litra, riippuen kuinka paljon kuplia haluat (jos siis haluat).

Käyminen
1. Siirrä mehu desinfioituun käymisastiaan. Varmista että astiassa on vähintään 10% tyhjää tilaa käymiselle. Siirrä käymisastia pimeään tilaan jossa lämpötila on sopiva käymiselle: 11-18 astetta on optimaali. Kylmemmässä samppanjahiiva ei toimi ja lämpimämmässä menetetään raikkautta. Lue hiivavalmistajan ohjeet tarkasta lämpötilasta. 
2. Kun mehu on saavuttanut sopivan lämpötilan ota 2 dl mehua isoon lasiin. Sekoita hiiva siihen huolella. Odota että hiiva alkaa toimia. Laittamalla kelmun lasin päälle huomaat milloin paine alkaa kasvaa.
3. Sekoita hiivaseos hyvin mehuun käymisastiassa. Kansi kiinni ja vesilukko päälle. Käyminen alkaa yleensä vuorokaudessa.
4. Kun vesilukosta ei enää pulpahtele kuplia (odota puoli tuntia) on primäärikäyminen ohi (kestää yleensä noin 6-10pv).
5. Lappoa (= siirrä letkulla) siideri varovasti sakan päältä toiseen astiaan. Putsaa käymisastia ja lappoa siideri takaisin. Vältä hapen sekoittumista tässä vaiheessa eli pidä letku koko ajan pinnan alla.
6. Anna siiderin vielä tekeytyä viileässä kannen ja vesilukon alla ainakin viikko.

Pullotus
7. Jos haluat kirkkaampaa siideriä lapo siideri jälleen toiseen astiaan ja varo pohjasakan sekoittumista.
8. Sulata jälkikäymissokeri pienessä vesitilkassa. Sekoita liemi huolella siideriin.
9. Pullota lappoletkulla desinfioituihin lasipulloihin. Käytä patenttikorkillisia pulloja tai korkita kruunukorkilla.
10. Säilytä pullot jälkikäymisen ajan eli pari viikkoa samassa lämpötilassa kuin käyminen tapahtui. Sen jälkeen voit halutessasi siirtää pullot viileämpään.

Siideri on nyt valmista. Sen maku tosin paranee huomattavasti parin kuukauden kellaroinnissa ja on yleensä parhaimmillaan seuraavana keväänä.

Kippis.

Lajikevertailua ja blendailua kuvamuistojen kätköistä.

maanantai 22. elokuuta 2016

Täydellinen Gin & Tonic
ja kuinka se kasataan


Blogiani pidempään seuranneille on varmasti tullut melko selväksi suosikki drinkkini. Olen pari vuotta kirjoitellut GT-aiheisia postauksia, vertaillut tonic-vesiä, ginejä ja niiden yhdistelmiä ja lisukkeita.
Yksi erittäin olennainen kulma on unohtunut – kuinka se täydellinen GT rakennetaan lasiin?


Gin & Tonicin tulee olla jääkylmä. Ei jääkaappiviileä. Ravintoloissa homma hoidetaan täyttämällä lasi jäillä. Tämä toimii, jos tarkoituksesi on kietaista drinkki huiviin alle viidessä minuutissa. Muussa tapauksessa lasissasi on hetken päästä hiilihapotonta ja vedellä jatkettua GT-lientä. 
Paras tapa kotioloissa on pakastaa gini ja myös lasit. Tonic voi tällöin olla jääkaappikylmää. Tonicin pakastamista en suosittele (se unohtuu joka kerta liian pitkäksi aikaa). 3-4 jääpalaa riittää.

Giniin kannattaa hieman panostaa ja jättää ne halvat "perusginit" drinkkeihin joissa se ei ole pääosassa. GT:ssä ginin kuuluu maistua.


Lisukkeet ovat oleellinen osa drinkkiä. Unohda limelohkot, sillä sitrushappo tappaa kuplat ja maustaa juomaa muutenkin liikaa (nyt ei tehdä Mojitoa).
Käytännössä vain mielikuvitus on rajana, mutta hyväksi todettuja maustajia ovat:

- Sitrushedelmien kuoret (leikkaa vain pinta ilman valkoista osaa).
- Kirpakat marjat kuten karpalo, puolukka, tyrni jne. (riko marjat hellästi sormien välissä)
- Yrtit, esim. rosmariini, timjami, sitruunamelissa, minttu, laventeli, basilika
- Muita hyviä ovat mm. kurkku, omena, inkivääri ja pippurit

Sekoittele lisukkeita makusi mukaan. Itse tykkään korostaa ginin omia makuja. Sitruksiseen giniin sitruksen kuorta ja yrttiseen yrttejä.


Tonic-vesiä löytyy tyyliltään erilaisia ja niiden mauissa on isoja eroja. Vältä suuria pulloja ellei tarkoituksesi ole tehdä monta drinkkiä samaan aikaan. Tonic väljähtyy nopeasti. Parhaat tuotteet myydään 2 dl pulloissa, joista saa juuri passelin 2,5 dl drinkin.
Hyviä merkkejä ovat mm. Thomas Henry, 1724 ja Fever Tree.


GT:n kasaus
1. Laita jääkylmään lasiin 3-4 jääpalaa ja lisukkeet
2. Mittaa lasiin 5 cl jääkylmää giniä (hyväksi osoittautunut määrä)
3. Kaada 2 dl kylmää Tonicia varovasti, etteivät kuplat väljähdy
4. Sekoita hieman

Simppeli drinkki, johon en kyllästy koskaan.

torstai 11. elokuuta 2016

Luomuviinin pimeä puoli
Todellisuus etiketin takaa

Mitä oletat saavasi kun ostat luomuviiniä? Luonnonmukaisesti ilman myrkkyjä ja lannoitteita kasvaneista rypäleistä tehtyä manipuloimatonta viiniä? Viinitarhoilta, joissa leppäkertut ja ankat syövät tuholaiset kukkaniittyjen keskellä.
Tämä on se kuva jolla luomuviini myydään. Ja kuva jonka halutaan jäävän kaikille viinitilalla vieraileville mieleen.

Todellisuus viinitarhoilla on usein hieman toinen.
Luomutilojen traktorit huristelevat tarhoilla siinä missä muutkin – ja itseasiassa huomattavasti enemmän. Luomutuottajia on monenlaisia, ja heistä useat hoitavat tarhansa todella hyvin. Kirjoitukseni tarkoitus onkin tuoda esiin luomusertifioinnin yllättävän suuri joustavuus ja omat havaintoni alan sisältä.

Luomusäännökset sallivat kuparin ja rikin käytön homeentorjunnassa, koska niille ei ole olemassa tehokkaita luomukorvikkeita. Ilman niitä Keski-Euroopan viinitarhoilta ei kerättäisi syksyllä kovinkaan montaa tervettä terttua. Tavallinen tila saa lisätä ruiskutuksiin teollisesti valmistettuja homeenestoaineita, joiden tehoaika on pidempi ja näin ruiskutuskertojen määrä ja kuparin tarve vähenee. Luomutilallinen sen sijaan joutuu ruiskuttamaan jokaisen sadejakson jälkeen kuparia ja rikkiä aina uudestaan.
Tästä johtuen luomutarhoja joudutaan ruiskuttamaan lähes kaksi kertaa enemmän kuin muita. Kuparia on maaperässä luonnostaankin, mutta suurissa määrissä se muodostuu ympäristölle haitalliseksi.
Halu käyttää vähemmän kuparia onkin todennäköisesti yleisin yksittäinen syy miksi monet tilat käyttävät muita luomumenetelmiä, mutta eivät halua luomusertifiointia.

Tältä näyttää elokuussa muuten normaalisti hoidettu viiniköynnös, joka on kasvanut "luonnonmukaisesti" ilman kuparia ja rikkiä. Syy siihen miksi kuvassa on vielä muutamia homeilta säästyneitä marjoja on, viiden metrin päässä sijaitseva hoidettu viinitarha, josta homeenestoaineet ovat sumunneet myös tänne.

Luomusäädökset eivät sisällä myöskään rajoitteita hiilijalanjäljen suhteen. Jatkuva traktorilla ruiskuttaminen tarhoilla pakkaa maaperää kovaksi ja pakottaa ajamaan tarhoilla vielä useammin maanmuokkausaura perässä. Traktorilla voidaan lisäksi leikata ruoho, harventaa lehtiä, latvoa köynnösrivit jne.

Hyönteismyrkkyjen käyttö ei ole luomutuotannossa kielletty. Luonnonmukaisten myrkkyjen käyttö on yleistä ja myös hyönteisten lisääntymistä sekoittavien feromoniansojen käyttö on sallittu. Tarjolla on liuta orgaanisia hyönteismyrkkyjä kuten kuparisulfaatti, nikotiini, rikkikalkki ja pahimpana pyretriini.

Luomulannoittaminen onkin sen verran monisyinen aihe, että siitä voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa. Luomutilat luonnollisestikin lannoittavat tarhoja koska muuten harrastettaisiin ryöstöviljelyä. Maahan täytyy antaa takaisin se mitä on otettukin. Karrikoiden voi sanoa, että perinteinen kasvattaja heittää lannoitteen säkistä ja luomuviljelijä säkistä, jossa lukee luomu. Ero on lannoitteen valmistusmenelmissä. Typpi on typpeä kummassakin säkissä. Teollinen typpilannoite valmistetaan ilmasta mekaanisten ja kemiallisten prosessien avulla kun taas luomutyppi tehdään mm. eläinten jätöksistä (broilerin kakka) ja kalateollisuuden perkuujätteistä. Monet luomutuottajat käyttävät typpilannoitteena teollisten valmisteiden sijaan kompostoitua lantaa. Tässä täytyy olla tarkkana alkuperän suhteen sillä esimerkiksi tehotuotetun kanalan jätteet sisältävät paljon raskasmetalleja. Kompostin käytön suurin etu on sen hitaammassa imeytymisessä maaperään, jolloin ravinteet eivät huuhtoudu sadevesien mukana yhtä nopeasti. Kompostin käyttö on kuitenkin huomattavasti työläämpää ja kalliimpaa kuin valmiiden rakeiden tai nesteen levittäminen. Ei olekaan vaikea arvata kumpaa menetelmää alle kympin luomuviinin tuottaja käyttää.

Rikkamyrkky glyfosaatin (Roundup) käyttö luomutarhoilla on kielletty ja siitä ovat kovalla vauhdilla luopumassa myös luomusertifioimattomat tuottajat. Sen haitoista ympäristölle on melko kiistattomat todisteet. Rikkakasvien kasvua hillitään leikkuulla, maan mekaanisella muokkauksella ja käsin kitkemällä.

Glyfosaattiruiskutuksella hoidettu viinien aluskasvillisuuden poisto

Vesijalanjälkeäkään ei ole luomutuotannossa rajoitettu. Viinialueilla joissa keinokastelu on sallittua, se on sallittua myös luomuviljelijöille.

Käytännössä luomuviinitarhan voisi siis istuttaa aavikolle kasvihuoneeseen, kuljettaa kalkkikivipitoista maata Ranskasta, asentaa kastelujärjestelmät, kontrolloida lämpöä ilmastointilaitteilla ja tuhota kaikki hyönteiset. Homeet eivät aavikolla olisi suuri ongelma, mutta varmuudeksi voi ruiskuttaa kupariasulfaattia läpi kasvukauden. Luomumerkki kylkeen ja pullo viinikaupan hyllylle – AOC Sahara.

Luomutuotannossa on todella paljon hyviä puolia ja niitä käyttävät myös monet ei sertifioidut viljelijät. Suurempi kysymys onkin, onko yleensäkään järkevää kasvattaa viinilajikkeita, joilla ei sillä alueella ole luonnostaan minkäänlaisia menestysmahdollisuuksia? Saati kutsua sitä luonnonmukaiseksi viljelyksi. Jos viiniä haluttaisiin Keski-Euroopassa viljellä oikeasti luonnonmukaisesti, se voitaisiin tehdä homeille vastustuskykyisillä hybridilajikkeilla ja hoitaa tarhaa muuten hyvin pedantein luomumenetelmin. Tämä taitaa jäädä tosin vain natural wine-hifistelijöiden tehtäväksi.

Miten valveutunut viininjuoja sitten voi tietää mitä viiniä kaupasta kannattaa ostaa? Tuottajien nettisivuilla tai etiketeissä ei yllälueteltuja ongelmia mainita. Ainoa mahdollisuus taitaa olla viinintuottajan henkilökohtainen tunteminen, joka viinialueiden ulkopuolella eläville ei olekaan ihan helppo tehtävä.
Luomu ei siis ole tae ympäristön kannalta kestävästä ja hyvästä viininviljelystä, mutta todennäköisyys saada ekologisesti parempi viini on silti suurempi kuin ei sertifioiduissa.


torstai 30. kesäkuuta 2016

"Perusjees"-nakkikastike
ja opas keskinkertaisen ruuan valmistukseen


Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo suuresta kansanterveydellisestä ongelmasta Helsingin-Sanomien Elämä & Hyvinvointi osastolla – suomalaiset tekevät liian hyvää ruokaa. "Ruuan ei aina pidä olla hyvää". (Kirjoitus kuvakaappauksena jutun lopussa).

"Partasen mielestä ihmisten olisi hyvä perääntyä siitä ajatuksesta, että ruuan on oltava aina hyvää. Ei ole. Perusjees-ruoka riittää."

Tekstiä lukiessani tunsin piston sydämessä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja jakaa vain hyvien ruokien reseptejä ja suositella mahdollisimman hyviä juomia. Nyt päätinkin kantaa korteni kansanterveyden kekoon, koska keskinkertaisuus on uusi avokadopasta.



Perusjees-nakkikastike, perunat ja porkkanaraaste
Noin neljälle

400 g kuorettomia nakkeja
40 g Ruskeakastikepussi
4 dl vettä

1kg perunoita
500 g porkkanoita

Keskinkertaisen ruuan valmistuksessa tärkeintä ovat heikot raaka-aineet ja puolivalmisteet. Kotimaiset uuden sadon perunat ovat nyt petollisen hyviä, joten kysy kauppiaaltasi reilusti viimevuotisia tai valitse keinokastelulla ja lannoitteilla mauttomaksi kypsyneet egyptiläiset perunat.

Keitä perunoita 20 minuuttia runsaassa vedessä.
Sekoita toisessa kattilassa kylmä vesi ja kastikepussin sisältö. Keitä sekoitellen noin 3 minuuttia. Lisää joukkoon pilkotut nakit ja pidä kastike lämpimänä.

Raasta porkkanat. Kesällä "perusjees" porkkanoiden löytäminen kaupasta voi olla vaikeaa. Todella maukkaistakin porkkanoista saa keskinkertaisia peruskoulun keittiöstä tutulla tarjoiluniksillä. Asettele porkkanaraaste kullekin lautaselle niin että se sotkeutuu nakkikastikkeeseen.

Mansikkakiisseli

1 litran tölkki mansikkakiisseliä

Kotimaiset mansikat ovat nyt parhaimmillaan. Jätä ne siis suosiolla kauppaan ja valitse kätevä eineskiisseli. "Valmisruokaa tulee vain harvoin syötyä kaksi pakkausta, mutta omalta liedeltä voi käydä täyttämässä lautasen kerran, toisen ja kolmannenkin", kertoo Hanna Partanen.


Kuva: Alko Oy


El Tiempo Tinton marjainen ja yrmy maku ei istu nakkikastiikkeelle liian hyvin. Lasillisen jälkeen ei varmasti tee toista mieli. Loppuviinistä saakin kätevästi Maizenan kanssa keiteltyä sunnuntai-illalliselle todella keskinkertaisen punaviinikastikkeen.

Myöskään ruokailuhetkestä ei kannatta tehdä liian mukavaa. Yhdessä syöminen lisää ruokapöydässä käytettyä aikaa ja silloin tulee helposti syötyä liikaa.

"Vain ihan OK on kyllin hyvää."
-Nobody


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Beer Retica 2016
Olutfestarit Chiavennassa


Surkea juhannussää ajoi meidät pohjoisitalialaiseen Chiavennan pikkukaupunkiin olutjuhlille. Perinteisen rajatun festivaalialueen sijaan yhdeksän lähialueen pienpanimoa virittivät koko viikoksi hanansa kahviloiden ja ravintoloiden edustoille, joista oluet sai mukaan muovimukiin tai lasiin terassilla nautittavaksi – näinhän nämä pitäisi aina järjestää.


Birrificio Valtellinesen brittityylinen Bitteri oli yksi päivän parhaista. Se oli myös päivän ensimmäinen, joten "ensipuraisun" tuomia lisäpisteitä saattoi olla mukana.


Oluet sai aina myös mukaan, mutta muovikuppien sijaan festarin oma pantillinen maistelulasi olisi ollut tapahtumaan sopivampi.


Italialaiset jakavat oluttyylit perinteisesti hyvin karkeasti värin perusteella. Chiara käsittää kaikki vaaleat ja Rossa kaikki tummemmat jotka punertavat, joten oluesta enemmän kiinnostunut saa aina tiedustella tarkempaa määritelmää.
Hinnat olivat mukavan maltillisesti kolmesta viiteen euroon.


Myös hyvän olutvalikoiman omaavat ruokaravintolat olivat päässeet tapahtuman kartalle. Näin ruokajuomanakaan ei tarvinnut tyytyä Heinekeniin.



Italialaiseen tyyliin alkuillasta juomien kylkeen kuuluu usein aperitivo. Muutaman oluen jälkeen naposteltavat tulevat jo tarpeeseen.


Tämän tyyliset tapahtumat ovat varmasti myös panimoille parempi tapa tavoittaa uusia asiakkaita. Perinteiset festarit kun keräävät yhteen saliin pääasiassa olueen jo hurahtaineita lipittelijöitä.


Revertiksen "72" American Pale Ale nousi päivän parhaimmaksi. Todella täyteläinen ja moniulotteinen APA oli astetta mallasvetoisempi ja karamellisempi, mutta silti tyylille uskollinen.


Ja eihän kesäinen päivä 2016 ole mitään ilman sadekuuroja.


Oluen tuominen pöytään coolerissa, viinilasit sekä esimaistatus tuntuvat olutta tilattaessa hieman oudolta, mutta kertovat omaa kieltään siitä, että niistä on tullut tasavertaisia ruokajuomia viinien kanssa.


Viimeisen olutpisteen jälkeen tarjoilija ajoi meidät omalla autollaan majapaikkaamme, koska kaupungin molemmat taksit olivat varattuja. Täällä palvelu pelaa.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Pohjois-Piemonten parhaat
Ghemme ja Gattinara


Kun Barolon ja Barbarescon hinta alkaa karata käsistä niin suuntaa katseesi hieman pohjoisemmaksi. Piemonten viinialue ylettyy Alppien juurelle asti, josta löytyy kymmenen appelaatiota. Korkeimpaan DOCG-luokkaan niistä on kelpuutettu Ghemme ja Gattinara. Nebbiolo kasvaa täällä hieman viileämmässä ja karummassa maaperässä, mutta parhaimmillaan viinit kilpailevat rintarinnan Etelä-Piemonten serkkujensa kanssa.

Pyörähdin alueella lyhyellä kevätlomalla.


Gattinara ja Ghemme eivät maisemaltaan ole mitään Toscanaa, joten majapaikaksi valikoitui satumaisen kaunis järvi Lago d'Orta vain 20 minuutin ajomatkan päässä viinialueista.


Gattinara näyttää samalta kuin kaikki muutkin italialaiset pienet maalaiskaupungit. Sisältö vain on maistuvampi.


Matkan parhaan aterian söimme Gattinaran La Brioska ravintolassa, jonka yhteydessä toimii myös viinimyymälä. Pulloja availlaan laseittain tarjottavaksi lounasaikaankin sitä mukaan kun asiakas haluaa.


Viinitarhat ovat melko kaukana kylistä niitä ympäröivillä loivilla kukkuloilla. Silmämääräisesti alueella viljellään vielä melko perinteisesti ja tarhat saavat rehottaa vapaasti. Joitain uudempia tarhoja oli jo hoidettu hieman suuremmalla pieteetillä.



Ghemmestä löytyivät reissun parhaat viinit. Anthichi Vigneti Di Cantalupon ykkösviini Collis Breclemae on alueen muita viinejä huomattavasti elegantimpi ja moniulotteisempi. Huikea viini, joka 35€ hinnalla päihittää tuplasti kalliimmat Barolot. Paikalliset ovat saaneet Ghemmen maaperän Unescon maailmanperintölistalle (älkää kysykö miten).


Pieniä barrique-tynnyreitä käytetään alueella hyvin vähän. Viinit kypsytetään perinteisesti jättimäisissä tammitynnyreissä, jolloin maussakin mennään rypäle edellä.


Cantalupon uusin myynnissä oleva vuosikerta on 2006. Kellarissa odottelee siis kahdeksan vuosikertaa pulloja kypsymässä, mikä vaatii huikean kokoista kellaria.


Nuoret naistuottajat ovat alueella (ja yleensäkin) todella harvinaisuus. Katia Sebastianin uuden tyylinen todella laadukas viini on tiukan nahkainen ja voisi odotella kellarissa vielä toisetkin viisi vuotta.


Orta San Giulio on kylä johon haluaa palata vielä uudelleenkin.


Järvimaisemat iskevät aina suomalaiseen sydämeen. Paikalliset oluet eivät iskeneet aivan samalla tasolla kuin alueen huikeat viinit.