tiistai 22. marraskuuta 2016

Viinivuosi 2016 paketissa
Mitä voi odottaa Itä-Sveitsin viineiltä


2016 rypäleet ovat löytäneet tiensä tynnyreihin ja aika tehdä pieni yhteenveto millaisia viinejä tältä vuodelta voi odottaa.
Viileä ja sateinen toukokuu viivästytti kukintaa yli pari viikkoa kesäkuun puoleen väliin ja antoi jo vinkkejä hankalasta vuodesta. Halla puraisi hieman ennen versoharvennusta, joten sen tuhot jäivät pelättyä pienemmiksi. Lämpötilat pysyivätkin koko kasvukauden hyvin alhaisina. Yli 30 asteen hellepäiviä koettiin vain muutama – vettä sen sijaan riitti. Jatkuvat sadekuurot pitivät viinit kosteina ja härmä ja homeet saivat unelmaolosuhteet lisääntyä.

Elokuun alussa raekuurot piiskasivat koko Keski-Eurooppaa, emmekä mekään jääneet ilman. Noin 10-20% sadosta vaurioitui ja tuhoutuneet lehdet hidastivat rypäleiden kypsymistä entisestään. Sadonkorjuu aloitettiinkin ennätysmyöhään vasta lokakuun puolen välin jälkeen. Hieman normaalia lämpimämpi ja Föhn-tuulen kuivattama syksy pelasti jälleen sadon laadun. Yli kaksi viikkoa kestäneen homeisten rypäleiden poistamisen jälkeen saimme kerättyä varsin hyvälaatuisen sadon.

Itä-Sveitsin 2016 vuoden viineiltä on odotettavissa 2014 vuoden kaltaista suurta laatuvaihtelua. Oikein ruiskutukset ajoittaneet ja paljon laatutyötä tarhoilla tehneet saivat kerättyä todella hyvälaatuisen ja kypsän sadon. Vähemmälle huomiolle jätetyillä tarhoilla homeet ja raa´at rypäleet tiputtivat laatua huomattavasti.
Kannattaa siis luottaa hyväksi todettuihin tuottajiin.

Vuosi on paketissa ja tarhat odottavat jo leikkuuta. Kauniit syyssäät saavat tarhatyöt maistumaan vielä rankan kesän jälkeenkin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti