Täydellinen Gin & Tonic

ja kuinka se kasataan

Blogiani pidempään seuranneille on varmasti tullut melko selväksi suosikki drinkkini. Olen pari vuotta kirjoitellut GT-aiheisia postauksia, vertaillut tonic-vesiä, ginejä ja niiden yhdistelmiä ja lisukkeita.

Yksi erittäin olennainen kulma on unohtunut – kuinka se täydellinen GT rakennetaan lasiin?

Gin & Tonicin tulee olla jääkylmä. Ei jääkaappiviileä. Ravintoloissa homma hoidetaan täyttämällä lasi jäillä. Tämä toimii, jos tarkoituksesi on kietaista drinkki huiviin alle viidessä minuutissa. Muussa tapauksessa lasissasi on hetken päästä hiilihapotonta ja vedellä jatkettua GT-lientä. 

Paras tapa kotioloissa on pakastaa gini ja myös lasit. Tonic voi tällöin olla jääkaappikylmää. Tonicin pakastamista en suosittele (se unohtuu joka kerta liian pitkäksi aikaa). 3-4 jääpalaa riittää.

Giniin kannattaa hieman panostaa ja jättää ne halvat "perusginit" drinkkeihin joissa se ei ole pääosassa. GT:ssä ginin kuuluu maistua.

Lisukkeet ovat oleellinen osa drinkkiä. Unohda limelohkot, sillä sitrushappo tappaa kuplat ja maustaa juomaa muutenkin liikaa (nyt ei tehdä Mojitoa).

Käytännössä vain mielikuvitus on rajana, mutta hyväksi todettuja maustajia ovat:

- Sitrushedelmien kuoret (leikkaa vain pinta ilman valkoista osaa).

- Kirpakat marjat kuten karpalo, puolukka, tyrni jne. (riko marjat hellästi sormien välissä)

- Yrtit, esim. rosmariini, timjami, sitruunamelissa, minttu, laventeli, basilika

- Muita hyviä ovat mm. kurkku, omena, inkivääri ja pippurit

Sekoittele lisukkeita makusi mukaan. Itse tykkään korostaa ginin omia makuja. Sitruksiseen giniin sitruksen kuorta ja yrttiseen yrttejä.

Tonic-vesiä löytyy tyyliltään erilaisia ja niiden mauissa on isoja eroja. Vältä suuria pulloja ellei tarkoituksesi ole tehdä monta drinkkiä samaan aikaan. Tonic väljähtyy nopeasti. Parhaat tuotteet myydään 2 dl pulloissa, joista saa juuri passelin 2,5 dl drinkin.

Hyviä merkkejä ovat mm. Thomas Henry, 1724 ja Fever Tree.

GT:n kasaus

1. Laita jääkylmään lasiin 3-4 jääpalaa ja lisukkeet

2. Mittaa lasiin 5 cl jääkylmää giniä (hyväksi osoittautunut määrä)

3. Kaada 2 dl kylmää Tonicia varovasti, etteivät kuplat väljähdy

4. Sekoita hieman

Simppeli drinkki, johon en kyllästy koskaan.

Luomuviinin pimeä puoli

Todellisuus etiketin takaa

Mitä oletat saavasi kun ostat luomuviiniä? Luonnonmukaisesti ilman myrkkyjä ja lannoitteita kasvaneista rypäleistä tehtyä manipuloimatonta viiniä? Viinitarhoilta, joissa leppäkertut ja ankat syövät tuholaiset kukkaniittyjen keskellä.

Tämä on se kuva jolla luomuviini myydään. Ja kuva jonka halutaan jäävän kaikille viinitilalla vieraileville mieleen.

Todellisuus viinitarhoilla on usein hieman toinen.

Luomutilojen traktorit huristelevat tarhoilla siinä missä muutkin – ja itseasiassa huomattavasti enemmän. Luomutuottajia on monenlaisia, ja heistä useat hoitavat tarhansa todella hyvin. Kirjoitukseni tarkoitus onkin tuoda esiin luomusertifioinnin yllättävän suuri joustavuus ja omat havaintoni alan sisältä.

Luomusäännökset sallivat kuparin ja rikin käytön homeentorjunnassa, koska niille ei ole olemassa tehokkaita luomukorvikkeita. Ilman niitä Keski-Euroopan viinitarhoilta ei kerättäisi syksyllä kovinkaan montaa tervettä terttua. Tavallinen tila saa lisätä ruiskutuksiin teollisesti valmistettuja homeenestoaineita, joiden tehoaika on pidempi ja näin ruiskutuskertojen määrä ja kuparin tarve vähenee. Luomutilallinen sen sijaan joutuu ruiskuttamaan jokaisen sadejakson jälkeen kuparia ja rikkiä aina uudestaan.

Tästä johtuen luomutarhoja joudutaan ruiskuttamaan lähes kaksi kertaa enemmän kuin muita. Kuparia on maaperässä luonnostaankin, mutta suurissa määrissä se muodostuu ympäristölle haitalliseksi.

Halu käyttää vähemmän kuparia onkin todennäköisesti yleisin yksittäinen syy miksi monet tilat käyttävät muita luomumenetelmiä, mutta eivät halua luomusertifiointia.

Tältä näyttää elokuussa muuten normaalisti hoidettu viiniköynnös, joka on kasvanut "luonnonmukaisesti" ilman kuparia ja rikkiä. Syy siihen miksi kuvassa on vielä muutamia homeilta säästyneitä marjoja on, viiden metrin päässä sijaitseva hoidettu viinitarha, josta homeenestoaineet ovat sumunneet myös tänne.

Luomusäädökset eivät sisällä myöskään rajoitteita hiilijalanjäljen suhteen. Jatkuva traktorilla ruiskuttaminen tarhoilla pakkaa maaperää kovaksi ja pakottaa ajamaan tarhoilla vielä useammin maanmuokkausaura perässä. Traktorilla voidaan lisäksi leikata ruoho, harventaa lehtiä, latvoa köynnösrivit jne.

Hyönteismyrkkyjen käyttö ei ole luomutuotannossa kielletty. Luonnonmukaisten myrkkyjen käyttö on yleistä ja myös hyönteisten lisääntymistä sekoittavien feromoniansojen käyttö on sallittu. Tarjolla on liuta orgaanisia hyönteismyrkkyjä kuten kuparisulfaatti, nikotiini, rikkikalkki ja pahimpana pyretriini.

Luomulannoittaminen onkin sen verran monisyinen aihe, että siitä voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa. Luomutilat luonnollisestikin lannoittavat tarhoja koska muuten harrastettaisiin ryöstöviljelyä. Maahan täytyy antaa takaisin se mitä on otettukin. Karrikoiden voi sanoa, että perinteinen kasvattaja heittää lannoitteen säkistä ja luomuviljelijä säkistä, jossa lukee luomu. Ero on lannoitteen valmistusmenelmissä. Typpi on typpeä kummassakin säkissä. Teollinen typpilannoite valmistetaan ilmasta mekaanisten ja kemiallisten prosessien avulla kun taas luomutyppi tehdään mm. eläinten jätöksistä (broilerin kakka) ja kalateollisuuden perkuujätteistä. Monet luomutuottajat käyttävät typpilannoitteena teollisten valmisteiden sijaan kompostoitua lantaa. Tässä täytyy olla tarkkana alkuperän suhteen sillä esimerkiksi tehotuotetun kanalan jätteet sisältävät paljon raskasmetalleja. Kompostin käytön suurin etu on sen hitaammassa imeytymisessä maaperään, jolloin ravinteet eivät huuhtoudu sadevesien mukana yhtä nopeasti. Kompostin käyttö on kuitenkin huomattavasti työläämpää ja kalliimpaa kuin valmiiden rakeiden tai nesteen levittäminen. Ei olekaan vaikea arvata kumpaa menetelmää alle kympin luomuviinin tuottaja käyttää.

Rikkamyrkky glyfosaatin (Roundup) käyttö luomutarhoilla on kielletty ja siitä ovat kovalla vauhdilla luopumassa myös luomusertifioimattomat tuottajat. Sen haitoista ympäristölle on melko kiistattomat todisteet. Rikkakasvien kasvua hillitään leikkuulla, maan mekaanisella muokkauksella ja käsin kitkemällä.

Glyfosaattiruiskutuksella hoidettu viinien aluskasvillisuuden poisto

Vesijalanjälkeäkään ei ole luomutuotannossa rajoitettu. Viinialueilla joissa keinokastelu on sallittua, se on sallittua myös luomuviljelijöille.

Käytännössä luomuviinitarhan voisi siis istuttaa aavikolle kasvihuoneeseen, kuljettaa kalkkikivipitoista maata Ranskasta, asentaa kastelujärjestelmät, kontrolloida lämpöä ilmastointilaitteilla ja tuhota kaikki hyönteiset. Homeet eivät aavikolla olisi suuri ongelma, mutta varmuudeksi voi ruiskuttaa kupariasulfaattia läpi kasvukauden. Luomumerkki kylkeen ja pullo viinikaupan hyllylle – AOC Sahara.

Luomutuotannossa on todella paljon hyviä puolia ja niitä käyttävät myös monet ei sertifioidut viljelijät. Suurempi kysymys onkin, onko yleensäkään järkevää kasvattaa viinilajikkeita, joilla ei sillä alueella ole luonnostaan minkäänlaisia menestysmahdollisuuksia? Saati kutsua sitä luonnonmukaiseksi viljelyksi. Jos viiniä haluttaisiin Keski-Euroopassa viljellä oikeasti luonnonmukaisesti, se voitaisiin tehdä homeille vastustuskykyisillä hybridilajikkeilla ja hoitaa tarhaa muuten hyvin pedantein luomumenetelmin. Tämä taitaa jäädä tosin vain natural wine-hifistelijöiden tehtäväksi.

Miten valveutunut viininjuoja sitten voi tietää mitä viiniä kaupasta kannattaa ostaa? Tuottajien nettisivuilla tai etiketeissä ei yllälueteltuja ongelmia mainita. Ainoa mahdollisuus taitaa olla viinintuottajan henkilökohtainen tunteminen, joka viinialueiden ulkopuolella eläville ei olekaan ihan helppo tehtävä.

Luomu ei siis ole tae ympäristön kannalta kestävästä ja hyvästä viininviljelystä, mutta todennäköisyys saada ekologisesti parempi viini on silti suurempi kuin ei sertifioiduissa.

"Perusjees"-nakkikastike

ja opas keskinkertaisen ruuan valmistukseen

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo suuresta kansanterveydellisestä ongelmasta Helsingin-Sanomien Elämä & Hyvinvointi osastolla – suomalaiset tekevät liian hyvää ruokaa. "Ruuan ei aina pidä olla hyvää". (Kirjoitus kuvakaappauksena jutun lopussa).

"Partasen mielestä ihmisten olisi hyvä perääntyä siitä ajatuksesta, että ruuan on oltava aina hyvää. Ei ole. Perusjees-ruoka riittää."

Tekstiä lukiessani tunsin piston sydämessä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja jakaa vain hyvien ruokien reseptejä ja suositella mahdollisimman hyviä juomia. Nyt päätinkin kantaa korteni kansanterveyden kekoon, koska keskinkertaisuus on uusi avokadopasta.

Perusjees-nakkikastike, perunat ja porkkanaraaste

Noin neljälle

400 g kuorettomia nakkeja

40 g Ruskeakastikepussi

4 dl vettä

1kg perunoita

500 g porkkanoita

Keskinkertaisen ruuan valmistuksessa tärkeintä ovat heikot raaka-aineet ja puolivalmisteet. Kotimaiset uuden sadon perunat ovat nyt petollisen hyviä, joten kysy kauppiaaltasi reilusti viimevuotisia tai valitse keinokastelulla ja lannoitteilla mauttomaksi kypsyneet egyptiläiset perunat.

Keitä perunoita 20 minuuttia runsaassa vedessä.

Sekoita toisessa kattilassa kylmä vesi ja kastikepussin sisältö. Keitä sekoitellen noin 3 minuuttia. Lisää joukkoon pilkotut nakit ja pidä kastike lämpimänä.

Raasta porkkanat. Kesällä "perusjees" porkkanoiden löytäminen kaupasta voi olla vaikeaa. Todella maukkaistakin porkkanoista saa keskinkertaisia peruskoulun keittiöstä tutulla tarjoiluniksillä. Asettele porkkanaraaste kullekin lautaselle niin että se sotkeutuu nakkikastikkeeseen.

Mansikkakiisseli

1 litran tölkki mansikkakiisseliä

Kotimaiset mansikat ovat nyt parhaimmillaan. Jätä ne siis suosiolla kauppaan ja valitse kätevä eineskiisseli. "Valmisruokaa tulee vain harvoin syötyä kaksi pakkausta, mutta omalta liedeltä voi käydä täyttämässä lautasen kerran, toisen ja kolmannenkin", kertoo Hanna Partanen.

Kuva: Alko Oy

El Tiempo Tinton marjainen ja yrmy maku ei istu nakkikastiikkeelle liian hyvin. Lasillisen jälkeen ei varmasti tee toista mieli. Loppuviinistä saakin kätevästi Maizenan kanssa keiteltyä sunnuntai-illalliselle todella keskinkertaisen punaviinikastikkeen.

Myöskään ruokailuhetkestä ei kannatta tehdä liian mukavaa. Yhdessä syöminen lisää ruokapöydässä käytettyä aikaa ja silloin tulee helposti syötyä liikaa.

"Vain ihan OK on kyllin hyvää."

-Nobody

Beer Retica 2016

Olutfestarit Chiavennassa

Surkea juhannussää ajoi meidät pohjoisitalialaiseen Chiavennan pikkukaupunkiin olutjuhlille. Perinteisen rajatun festivaalialueen sijaan yhdeksän lähialueen pienpanimoa virittivät koko viikoksi hanansa kahviloiden ja ravintoloiden edustoille, joista oluet sai mukaan muovimukiin tai lasiin terassilla nautittavaksi – näinhän nämä pitäisi aina järjestää.

Birrificio Valtellinesen brittityylinen Bitteri oli yksi päivän parhaista. Se oli myös päivän ensimmäinen, joten "ensipuraisun" tuomia lisäpisteitä saattoi olla mukana.

Oluet sai aina myös mukaan, mutta muovikuppien sijaan festarin oma pantillinen maistelulasi olisi ollut tapahtumaan sopivampi.

Italialaiset jakavat oluttyylit perinteisesti hyvin karkeasti värin perusteella. Chiara käsittää kaikki vaaleat ja Rossa kaikki tummemmat jotka punertavat, joten oluesta enemmän kiinnostunut saa aina tiedustella tarkempaa määritelmää.

Hinnat olivat mukavan maltillisesti kolmesta viiteen euroon.

Myös hyvän olutvalikoiman omaavat ruokaravintolat olivat päässeet tapahtuman kartalle. Näin ruokajuomanakaan ei tarvinnut tyytyä Heinekeniin.

Italialaiseen tyyliin alkuillasta juomien kylkeen kuuluu usein aperitivo. Muutaman oluen jälkeen naposteltavat tulevat jo tarpeeseen.

Tämän tyyliset tapahtumat ovat varmasti myös panimoille parempi tapa tavoittaa uusia asiakkaita. Perinteiset festarit kun keräävät yhteen saliin pääasiassa olueen jo hurahtaineita lipittelijöitä.

Revertiksen "72" American Pale Ale nousi päivän parhaimmaksi. Todella täyteläinen ja moniulotteinen APA oli astetta mallasvetoisempi ja karamellisempi, mutta silti tyylille uskollinen.

Ja eihän kesäinen päivä 2016 ole mitään ilman sadekuuroja.

Oluen tuominen pöytään coolerissa, viinilasit sekä esimaistatus tuntuvat olutta tilattaessa hieman oudolta, mutta kertovat omaa kieltään siitä, että niistä on tullut tasavertaisia ruokajuomia viinien kanssa.

Viimeisen olutpisteen jälkeen tarjoilija ajoi meidät omalla autollaan majapaikkaamme, koska kaupungin molemmat taksit olivat varattuja. Täällä palvelu pelaa.

Pohjois-Piemonten parhaat

Ghemme ja Gattinara

Kun Barolon ja Barbarescon hinta alkaa karata käsistä niin suuntaa katseesi hieman pohjoisemmaksi. Piemonten viinialue ylettyy Alppien juurelle asti, josta löytyy kymmenen appelaatiota. Korkeimpaan DOCG-luokkaan niistä on kelpuutettu Ghemme ja Gattinara. Nebbiolo kasvaa täällä hieman viileämmässä ja karummassa maaperässä, mutta parhaimmillaan viinit kilpailevat rintarinnan Etelä-Piemonten serkkujensa kanssa.

Pyörähdin alueella lyhyellä kevätlomalla.

Gattinara ja Ghemme eivät maisemaltaan ole mitään Toscanaa, joten majapaikaksi valikoitui satumaisen kaunis järvi Lago d'Orta vain 20 minuutin ajomatkan päässä viinialueista.

Gattinara näyttää samalta kuin kaikki muutkin italialaiset pienet maalaiskaupungit. Sisältö vain on maistuvampi.

Matkan parhaan aterian söimme Gattinaran La Brioska ravintolassa, jonka yhteydessä toimii myös viinimyymälä. Pulloja availlaan laseittain tarjottavaksi lounasaikaankin sitä mukaan kun asiakas haluaa.

Viinitarhat ovat melko kaukana kylistä niitä ympäröivillä loivilla kukkuloilla. Silmämääräisesti alueella viljellään vielä melko perinteisesti ja tarhat saavat rehottaa vapaasti. Joitain uudempia tarhoja oli jo hoidettu hieman suuremmalla pieteetillä.

Ghemmestä löytyivät reissun parhaat viinit. Anthichi Vigneti Di Cantalupon ykkösviini Collis Breclemae on alueen muita viinejä huomattavasti elegantimpi ja moniulotteisempi. Huikea viini, joka 35€ hinnalla päihittää tuplasti kalliimmat Barolot. Paikalliset ovat saaneet Ghemmen maaperän Unescon maailmanperintölistalle (älkää kysykö miten).

Pieniä barrique-tynnyreitä käytetään alueella hyvin vähän. Viinit kypsytetään perinteisesti jättimäisissä tammitynnyreissä, jolloin maussakin mennään rypäle edellä.

Cantalupon uusin myynnissä oleva vuosikerta on 2006. Kellarissa odottelee siis kahdeksan vuosikertaa pulloja kypsymässä, mikä vaatii huikean kokoista kellaria.

Nuoret naistuottajat ovat alueella (ja yleensäkin) todella harvinaisuus. Katia Sebastianin uuden tyylinen todella laadukas viini on tiukan nahkainen ja voisi odotella kellarissa vielä toisetkin viisi vuotta.

Orta San Giulio on kylä johon haluaa palata vielä uudelleenkin.

Järvimaisemat iskevät aina suomalaiseen sydämeen. Paikalliset oluet eivät iskeneet aivan samalla tasolla kuin alueen huikeat viinit.

Lonkerot järjestykseen

Suomen harmain ja maistuvin

Tämä sokkotasting minun on pitänyt järjestää jo pitkään. Juomien saaminen Sveitsiin vain vaati ystävällistä kyläilijää kotimaasta, koska muu maailma on vielä täysin tietämätön lonkeron hienoudesta.

Alkon listoilta löytyy viisi perinteistä greippi long drinkiä. Isojen talojen lisäksi Saimaan Juomatehdas ja Laitila ovat valmistaneet omat "craft" lonkerot. Päivittäistavarakauppojen käymisteitse valmistettuja kiljulonkeroita ei pidä sekoittaa oikeisiin long drinkeihin.

Maistelu toteutettiin sokkona kolmen raatilaisen voimin. Juomat rankattiin paremmuusjärjestykseen, jossa paras sai 6 pistettä, toinen 4, kolmas 3 jne.

Eniten mietitytti, onko juomissa juuri mitään eroja vai laittavatko kaikki valmistajat samaa tutun harmaata juomaa erilaisiin tölkkeihin. Toinen jännittävä seikka oli, että tunnistanko vankkumattomana Hartwallin Originalin ystävänä oman turvalonkeroni, ja kuinka se pärjää kilpailussa.

Juomissa oli todella suuret erot ja mielipiteet jakautuivat yhden tölkin kohdalla täysin. Voittajasta oltiin kuitenkin melko yksimielisiä.

Tässä arviot häviäjästä voittajaan:

5. A.Le Coq Gin Long Drink

Tuoksu hennon greippinen, raikas, mutta hieman saippuainen.

Lonkero väljähti jo lasiin kaadettaessa. Hapoton kokonaisuus korosti imelää makeutta, josta tuli mieleen väljähtänyt tallinanlaivan hanalonkero.

4. Laitilan Gini

Aito greipin tuoksu on voimakas ja drinkkimäinen. Aivan kuin olisi itse juoman sekoittanut.

Voimakas maku on kuitenkin hieman esanssinen ja hieman alkoholinen.

3. Hartwall Original Long Drink

Tuoksu on hieman pistävä, mutta hyvin perinteinen ja tuttu.

Maku on kuin kotiin paluu. Ei epäilystäkään, että tämä olisi muu kuin The Original. Voimakas greippisyys saa seuraksi hieman sitruunaa. Maku on pitkä ja hapot balanssissa. Itse valitsin tämän toiseksi parhaaksi.

2. Saimaan Juomatehdas No. 52 Organic Grape Long Drink

Tämä juoma jakoi maisteluryhmämme mielipiteet täysin. Yksi voittosija, kerran 3. sija ja itse reittasin tämän koko testin huonoimmaksi.

Väri paljastaa juoman luomuksi. Lonkero on hennon kellertävä ja läpikuultava. Hedelmäinen tuoksu on aidosti greippinen ja tuore. Hyvin viinaisen hiivainen kokonaisuus tuo mieleen 90-luvun hedelmäkotiviinit. Muita raatilaisia tämä ei häirinnyt, vaan erilainen aidompi maku koettiin positiivisena. Maussa myös tuoretta sitruuna.

52:ssa ei edes ole giniä vaan omenaviiniä. Tämä huomattiin vasta tuoteselosteita lukiessa. Eli periaatteessa tämä tuote ei kuuluisi mukaan koko tastingiin.

1. Sinebrychoff Long Drink Grapefruit

Kilpailun ylivoimainen voittaja. Kaksi ykkössijaa ja yksi kakkossija.

Huomattavasti muita sakeamman harmaa lonkero tuoksuu aidon greippiselle ja miellyttävän raikkaalle. Pitkä maku on muita voimakkaampi ja reilumpi. Ginin pieni katkero ja greipin hapokkuus luovat makeuteen sopivan kuivan puraisun, joka on juuri sitä mitä lonkerolta odottaa.

Voittaja oli yllätys kaikille. Turvalonkeron viitta siirtyi Hartwallilta toiselle panimojätille. Vielä kun Koff panostaisi tölkin ulkoasuun hieman lisää.

Flammkuche

Alsacen lahja maailmalle

Ranskan Alsacen kaduilla ei voi välttyä puu-uuneista kaduille tulvivalta pekonimaiselta tuoksulta. Alueen oma "pizza" flammkuche lyö parhaimmillaan laudalta italialaisen veljensä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä rapeapohjainen lätty on erittäin helppo ja nopea valmistaa myös sähköuunissa isollekin porukalle.

Flammkuche (neljälle)

Pohja:

400 g vehnäjauhoja

2 keltuaista

n. 2dl vettä

4 rkl auringonkukka- tai rypsiöljyä

1 tl suolaa

Päälle:

500 g creme fraise

250 g rasvaista kylmäsavustettua possun kylkeä (tai pekonia) suikaleina 

1 iso tai 2 pientä kevätsipulia ohueksi leikattuna

Sekoita kaikki pohjan ainekset ja vaivaa pitkään pastataikinamaiseksi. Älä lisää kaikkea vettä kerrallaan koska veden tarve riippuu hieman käytetyistä jauhoista. Taikinan tulee olla sitkeä ja hieman kostea.

Jaa taikina neljään osaan ja voitele pallot kevyesti öljyllä. Jätä kelmun alle odottamaan noin tunniksi.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita kiertoilma päälle jos uunista sellainen löytyy. Laita uunipelti uuniin kuumenemaan.

Kauli taikina todella ohueksi n. 30 cm ympyräksi (käden tulee kevyesti kuultaa taikinan läpi). Kun taikinan koostumus on oikeanlainen niin sitä voi venytellä käsin.

Aseta pohja kuumalle uunipellille ja levitä neljäsosa creme fraisesta tasaisesti. Määrä voi tuntua isolta. Ripottele päälle pieneksi suikaloitu liha ja sipuli.

Paista kunnes reunat ja pinta alkavat selvästi ruskettua. Creme fraise ei saa missään nimessä päästä kiehumaan. Oikea paistoaste löytyy kokeilemalla.

Oikea juomavalinta flammkuchelle on raikas Alcacen Crémant. Kaapistani löytynyt naapuriviinialue Juran vuosikerta Crémant ajoi tosin asiansa enemmän kuin hyvin.

Alko valikoimasta kannattaa kokeilla esim. Engelin vuosikerta Crémantia.