"Perusjees"-nakkikastike

ja opas keskinkertaisen ruuan valmistukseen

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo suuresta kansanterveydellisestä ongelmasta Helsingin-Sanomien Elämä & Hyvinvointi osastolla – suomalaiset tekevät liian hyvää ruokaa. "Ruuan ei aina pidä olla hyvää". (Kirjoitus kuvakaappauksena jutun lopussa).

"Partasen mielestä ihmisten olisi hyvä perääntyä siitä ajatuksesta, että ruuan on oltava aina hyvää. Ei ole. Perusjees-ruoka riittää."

Tekstiä lukiessani tunsin piston sydämessä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja jakaa vain hyvien ruokien reseptejä ja suositella mahdollisimman hyviä juomia. Nyt päätinkin kantaa korteni kansanterveyden kekoon, koska keskinkertaisuus on uusi avokadopasta.

Perusjees-nakkikastike, perunat ja porkkanaraaste

Noin neljälle

400 g kuorettomia nakkeja

40 g Ruskeakastikepussi

4 dl vettä

1kg perunoita

500 g porkkanoita

Keskinkertaisen ruuan valmistuksessa tärkeintä ovat heikot raaka-aineet ja puolivalmisteet. Kotimaiset uuden sadon perunat ovat nyt petollisen hyviä, joten kysy kauppiaaltasi reilusti viimevuotisia tai valitse keinokastelulla ja lannoitteilla mauttomaksi kypsyneet egyptiläiset perunat.

Keitä perunoita 20 minuuttia runsaassa vedessä.

Sekoita toisessa kattilassa kylmä vesi ja kastikepussin sisältö. Keitä sekoitellen noin 3 minuuttia. Lisää joukkoon pilkotut nakit ja pidä kastike lämpimänä.

Raasta porkkanat. Kesällä "perusjees" porkkanoiden löytäminen kaupasta voi olla vaikeaa. Todella maukkaistakin porkkanoista saa keskinkertaisia peruskoulun keittiöstä tutulla tarjoiluniksillä. Asettele porkkanaraaste kullekin lautaselle niin että se sotkeutuu nakkikastikkeeseen.

Mansikkakiisseli

1 litran tölkki mansikkakiisseliä

Kotimaiset mansikat ovat nyt parhaimmillaan. Jätä ne siis suosiolla kauppaan ja valitse kätevä eineskiisseli. "Valmisruokaa tulee vain harvoin syötyä kaksi pakkausta, mutta omalta liedeltä voi käydä täyttämässä lautasen kerran, toisen ja kolmannenkin", kertoo Hanna Partanen.

Kuva: Alko Oy

El Tiempo Tinton marjainen ja yrmy maku ei istu nakkikastiikkeelle liian hyvin. Lasillisen jälkeen ei varmasti tee toista mieli. Loppuviinistä saakin kätevästi Maizenan kanssa keiteltyä sunnuntai-illalliselle todella keskinkertaisen punaviinikastikkeen.

Myöskään ruokailuhetkestä ei kannatta tehdä liian mukavaa. Yhdessä syöminen lisää ruokapöydässä käytettyä aikaa ja silloin tulee helposti syötyä liikaa.

"Vain ihan OK on kyllin hyvää."

-Nobody

Beer Retica 2016

Olutfestarit Chiavennassa

Surkea juhannussää ajoi meidät pohjoisitalialaiseen Chiavennan pikkukaupunkiin olutjuhlille. Perinteisen rajatun festivaalialueen sijaan yhdeksän lähialueen pienpanimoa virittivät koko viikoksi hanansa kahviloiden ja ravintoloiden edustoille, joista oluet sai mukaan muovimukiin tai lasiin terassilla nautittavaksi – näinhän nämä pitäisi aina järjestää.

Birrificio Valtellinesen brittityylinen Bitteri oli yksi päivän parhaista. Se oli myös päivän ensimmäinen, joten "ensipuraisun" tuomia lisäpisteitä saattoi olla mukana.

Oluet sai aina myös mukaan, mutta muovikuppien sijaan festarin oma pantillinen maistelulasi olisi ollut tapahtumaan sopivampi.

Italialaiset jakavat oluttyylit perinteisesti hyvin karkeasti värin perusteella. Chiara käsittää kaikki vaaleat ja Rossa kaikki tummemmat jotka punertavat, joten oluesta enemmän kiinnostunut saa aina tiedustella tarkempaa määritelmää.

Hinnat olivat mukavan maltillisesti kolmesta viiteen euroon.

Myös hyvän olutvalikoiman omaavat ruokaravintolat olivat päässeet tapahtuman kartalle. Näin ruokajuomanakaan ei tarvinnut tyytyä Heinekeniin.

Italialaiseen tyyliin alkuillasta juomien kylkeen kuuluu usein aperitivo. Muutaman oluen jälkeen naposteltavat tulevat jo tarpeeseen.

Tämän tyyliset tapahtumat ovat varmasti myös panimoille parempi tapa tavoittaa uusia asiakkaita. Perinteiset festarit kun keräävät yhteen saliin pääasiassa olueen jo hurahtaineita lipittelijöitä.

Revertiksen "72" American Pale Ale nousi päivän parhaimmaksi. Todella täyteläinen ja moniulotteinen APA oli astetta mallasvetoisempi ja karamellisempi, mutta silti tyylille uskollinen.

Ja eihän kesäinen päivä 2016 ole mitään ilman sadekuuroja.

Oluen tuominen pöytään coolerissa, viinilasit sekä esimaistatus tuntuvat olutta tilattaessa hieman oudolta, mutta kertovat omaa kieltään siitä, että niistä on tullut tasavertaisia ruokajuomia viinien kanssa.

Viimeisen olutpisteen jälkeen tarjoilija ajoi meidät omalla autollaan majapaikkaamme, koska kaupungin molemmat taksit olivat varattuja. Täällä palvelu pelaa.

Pohjois-Piemonten parhaat

Ghemme ja Gattinara

Kun Barolon ja Barbarescon hinta alkaa karata käsistä niin suuntaa katseesi hieman pohjoisemmaksi. Piemonten viinialue ylettyy Alppien juurelle asti, josta löytyy kymmenen appelaatiota. Korkeimpaan DOCG-luokkaan niistä on kelpuutettu Ghemme ja Gattinara. Nebbiolo kasvaa täällä hieman viileämmässä ja karummassa maaperässä, mutta parhaimmillaan viinit kilpailevat rintarinnan Etelä-Piemonten serkkujensa kanssa.

Pyörähdin alueella lyhyellä kevätlomalla.

Gattinara ja Ghemme eivät maisemaltaan ole mitään Toscanaa, joten majapaikaksi valikoitui satumaisen kaunis järvi Lago d'Orta vain 20 minuutin ajomatkan päässä viinialueista.

Gattinara näyttää samalta kuin kaikki muutkin italialaiset pienet maalaiskaupungit. Sisältö vain on maistuvampi.

Matkan parhaan aterian söimme Gattinaran La Brioska ravintolassa, jonka yhteydessä toimii myös viinimyymälä. Pulloja availlaan laseittain tarjottavaksi lounasaikaankin sitä mukaan kun asiakas haluaa.

Viinitarhat ovat melko kaukana kylistä niitä ympäröivillä loivilla kukkuloilla. Silmämääräisesti alueella viljellään vielä melko perinteisesti ja tarhat saavat rehottaa vapaasti. Joitain uudempia tarhoja oli jo hoidettu hieman suuremmalla pieteetillä.

Ghemmestä löytyivät reissun parhaat viinit. Anthichi Vigneti Di Cantalupon ykkösviini Collis Breclemae on alueen muita viinejä huomattavasti elegantimpi ja moniulotteisempi. Huikea viini, joka 35€ hinnalla päihittää tuplasti kalliimmat Barolot. Paikalliset ovat saaneet Ghemmen maaperän Unescon maailmanperintölistalle (älkää kysykö miten).

Pieniä barrique-tynnyreitä käytetään alueella hyvin vähän. Viinit kypsytetään perinteisesti jättimäisissä tammitynnyreissä, jolloin maussakin mennään rypäle edellä.

Cantalupon uusin myynnissä oleva vuosikerta on 2006. Kellarissa odottelee siis kahdeksan vuosikertaa pulloja kypsymässä, mikä vaatii huikean kokoista kellaria.

Nuoret naistuottajat ovat alueella (ja yleensäkin) todella harvinaisuus. Katia Sebastianin uuden tyylinen todella laadukas viini on tiukan nahkainen ja voisi odotella kellarissa vielä toisetkin viisi vuotta.

Orta San Giulio on kylä johon haluaa palata vielä uudelleenkin.

Järvimaisemat iskevät aina suomalaiseen sydämeen. Paikalliset oluet eivät iskeneet aivan samalla tasolla kuin alueen huikeat viinit.

Lonkerot järjestykseen

Suomen harmain ja maistuvin

Tämä sokkotasting minun on pitänyt järjestää jo pitkään. Juomien saaminen Sveitsiin vain vaati ystävällistä kyläilijää kotimaasta, koska muu maailma on vielä täysin tietämätön lonkeron hienoudesta.

Alkon listoilta löytyy viisi perinteistä greippi long drinkiä. Isojen talojen lisäksi Saimaan Juomatehdas ja Laitila ovat valmistaneet omat "craft" lonkerot. Päivittäistavarakauppojen käymisteitse valmistettuja kiljulonkeroita ei pidä sekoittaa oikeisiin long drinkeihin.

Maistelu toteutettiin sokkona kolmen raatilaisen voimin. Juomat rankattiin paremmuusjärjestykseen, jossa paras sai 6 pistettä, toinen 4, kolmas 3 jne.

Eniten mietitytti, onko juomissa juuri mitään eroja vai laittavatko kaikki valmistajat samaa tutun harmaata juomaa erilaisiin tölkkeihin. Toinen jännittävä seikka oli, että tunnistanko vankkumattomana Hartwallin Originalin ystävänä oman turvalonkeroni, ja kuinka se pärjää kilpailussa.

Juomissa oli todella suuret erot ja mielipiteet jakautuivat yhden tölkin kohdalla täysin. Voittajasta oltiin kuitenkin melko yksimielisiä.

Tässä arviot häviäjästä voittajaan:

5. A.Le Coq Gin Long Drink

Tuoksu hennon greippinen, raikas, mutta hieman saippuainen.

Lonkero väljähti jo lasiin kaadettaessa. Hapoton kokonaisuus korosti imelää makeutta, josta tuli mieleen väljähtänyt tallinanlaivan hanalonkero.

4. Laitilan Gini

Aito greipin tuoksu on voimakas ja drinkkimäinen. Aivan kuin olisi itse juoman sekoittanut.

Voimakas maku on kuitenkin hieman esanssinen ja hieman alkoholinen.

3. Hartwall Original Long Drink

Tuoksu on hieman pistävä, mutta hyvin perinteinen ja tuttu.

Maku on kuin kotiin paluu. Ei epäilystäkään, että tämä olisi muu kuin The Original. Voimakas greippisyys saa seuraksi hieman sitruunaa. Maku on pitkä ja hapot balanssissa. Itse valitsin tämän toiseksi parhaaksi.

2. Saimaan Juomatehdas No. 52 Organic Grape Long Drink

Tämä juoma jakoi maisteluryhmämme mielipiteet täysin. Yksi voittosija, kerran 3. sija ja itse reittasin tämän koko testin huonoimmaksi.

Väri paljastaa juoman luomuksi. Lonkero on hennon kellertävä ja läpikuultava. Hedelmäinen tuoksu on aidosti greippinen ja tuore. Hyvin viinaisen hiivainen kokonaisuus tuo mieleen 90-luvun hedelmäkotiviinit. Muita raatilaisia tämä ei häirinnyt, vaan erilainen aidompi maku koettiin positiivisena. Maussa myös tuoretta sitruuna.

52:ssa ei edes ole giniä vaan omenaviiniä. Tämä huomattiin vasta tuoteselosteita lukiessa. Eli periaatteessa tämä tuote ei kuuluisi mukaan koko tastingiin.

1. Sinebrychoff Long Drink Grapefruit

Kilpailun ylivoimainen voittaja. Kaksi ykkössijaa ja yksi kakkossija.

Huomattavasti muita sakeamman harmaa lonkero tuoksuu aidon greippiselle ja miellyttävän raikkaalle. Pitkä maku on muita voimakkaampi ja reilumpi. Ginin pieni katkero ja greipin hapokkuus luovat makeuteen sopivan kuivan puraisun, joka on juuri sitä mitä lonkerolta odottaa.

Voittaja oli yllätys kaikille. Turvalonkeron viitta siirtyi Hartwallilta toiselle panimojätille. Vielä kun Koff panostaisi tölkin ulkoasuun hieman lisää.

Flammkuche

Alsacen lahja maailmalle

Ranskan Alsacen kaduilla ei voi välttyä puu-uuneista kaduille tulvivalta pekonimaiselta tuoksulta. Alueen oma "pizza" flammkuche lyö parhaimmillaan laudalta italialaisen veljensä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä rapeapohjainen lätty on erittäin helppo ja nopea valmistaa myös sähköuunissa isollekin porukalle.

Flammkuche (neljälle)

Pohja:

400 g vehnäjauhoja

2 keltuaista

n. 2dl vettä

4 rkl auringonkukka- tai rypsiöljyä

1 tl suolaa

Päälle:

500 g creme fraise

250 g rasvaista kylmäsavustettua possun kylkeä (tai pekonia) suikaleina 

1 iso tai 2 pientä kevätsipulia ohueksi leikattuna

Sekoita kaikki pohjan ainekset ja vaivaa pitkään pastataikinamaiseksi. Älä lisää kaikkea vettä kerrallaan koska veden tarve riippuu hieman käytetyistä jauhoista. Taikinan tulee olla sitkeä ja hieman kostea.

Jaa taikina neljään osaan ja voitele pallot kevyesti öljyllä. Jätä kelmun alle odottamaan noin tunniksi.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita kiertoilma päälle jos uunista sellainen löytyy. Laita uunipelti uuniin kuumenemaan.

Kauli taikina todella ohueksi n. 30 cm ympyräksi (käden tulee kevyesti kuultaa taikinan läpi). Kun taikinan koostumus on oikeanlainen niin sitä voi venytellä käsin.

Aseta pohja kuumalle uunipellille ja levitä neljäsosa creme fraisesta tasaisesti. Määrä voi tuntua isolta. Ripottele päälle pieneksi suikaloitu liha ja sipuli.

Paista kunnes reunat ja pinta alkavat selvästi ruskettua. Creme fraise ei saa missään nimessä päästä kiehumaan. Oikea paistoaste löytyy kokeilemalla.

Oikea juomavalinta flammkuchelle on raikas Alcacen Crémant. Kaapistani löytynyt naapuriviinialue Juran vuosikerta Crémant ajoi tosin asiansa enemmän kuin hyvin.

Alko valikoimasta kannattaa kokeilla esim. Engelin vuosikerta Crémantia.

Juuripäivä

Avasin natural wine pullon vahingossa juuripäivänä. Juuri ja juuri pystyin juomaan. Biodynaamiseen viinimaailmaan kuuluu myös oikeat viinin juontipäivät. Kalenteri rakentuu juuri-, kukka-, lehti, ja hedelmäpäivistä kuunasennosta riippuen.

Söimme Ranskassa Comten alueella luomuravintolassa, jonka pitäjä oli astetta syvemmällä biodynaamisessa maailmassa. Ruuan kanssa maistelemamme viinit olivat avattu edellisenä päivänä, koska tänään oli juuripäivä ja viinit eivät kuulemma ilmentäisi koko potentiaaliaan.

Ostin ravintolasta kaksi pulloa alueen klassikkoviinejä ja myyjä vannotti, että tarkistaisin biodynaamisesta kalenterista kukka- tai hedelmäpäivän ennen avaamista.

Kätevää pseudotieteilyä, koska käytännön todentaminen on mahdotonta. Jokainen saa itse miettiä teoriaa sille, kuinka viinin maku "sulkeutuu" noin joka kolmas päivä koska kuu on kauriissa, härässä tai neitsyessä.

Juran viinit ovat perinteisesti sherrymäisen hapetettuja, joten sulfiittien pois jättäminen ei ole alueen viinintekijöille ongelma. Täällä tehtiin alkuviinejä "before it was cool". Juran viinejä maistellessa kannattaakin olla hieman taustatietoa mitä suuhunsa on kaatamassa. Jos pidät sherrystä, pidät varmasti myös homekukan alla kypsyneestä Vin Jaunesta.

Les Coteaux du Val de Sornen viinit ovat parhaita alueelta maistamiani. Astetta raikkaampia ja puhtaita viinejä, jotka tynnyriaromien lisäksi antavat tilaa myös rypäleelle.

Parhaimmillaan nämä viinit ovat Comte-juuston ja ranskalaisten bistroklassikoiden seurassa.

Karhunlaukkakeittoa ja maahumalavoita

Kevään yrtit

Villiyrttiaika alkaa kohta Suomessakin. Mukavaa kun keväälläkin on jotain keräiltävää. Kesällä ja syksyllä metsät pursuavat herkkuja, mutta kevät meinaa unohtua.

Viinitarhojen reunat ovat hyviä paikkoja juuri nyt kun kukaan ei ole vielä aloittanut ruiskutuksia. Tänään mukaan tarttui ihanan valkosipulisia karhunlaukanlehtiä ja minttuisen pihkaista maahumalaa.

Karhunlaukkakeitto

500 g juuriselleriä

1 keskikokoinen fenkoli

1 keltasipuli

tuhti kourallinen karhunlaukkaa

1 dl creme fraisea (ei välttämätön)

1,5 l vettä

1 kasvisliemikuutio

1 rkl valkoviinietikkaaa

suolaa, mustapippuria ja voita tai öljyä

Pilko juuriselleri, fenkoli ja sipuli kuutioiksi ja kuullota kattilassa voissa tai öljyssä. Sihauta valkoviinietikka kattilassa ja lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen noin 45 minuuttia.

Lisää silputut karhunlaukat ja aja sauvasekoittimella keitto soseeksi. Lisää halutessa creme fraise. Mausta pippurilla ja suolalla.

Irroita maahumalan lehdet ja kukat varsista. Silppua ja sekoita voin kanssa. Tarjoile keitto leivän ja yrttivoin kanssa.

Martin & Anna Arndorfer Die Leidenschaft Grüner Veltliner 2013 tulee samalta tuottajalta kuin edellisen postauksen natural wine "Per se". Nyt tosin ollaan takaisin perinteisessä viinityylissä.

Oliiviöljyn keltainen viini tuoksuu raikkaille omenan kuorille, hunajalle ja ananakselle. Hennon tammisen alkupotkun takaa tulvahtaa sitruksinen hapokkuus, lisää omenaa ja rypäleelle tyypillistä valkopippuria. Jälkimaussa on hauska yrttisen havuinen sävy.

Loistava ostos noin 21€ hintaan.